Kirjoittanut rs | heinäkuu 20, 2010

On aika Aasian

Reissukalenteri alkaa taas hiljalleen täyttyä. Tälle vuodelle on luvassa vielä matkat Islantiin ja Karibialle, mutta ensi vuonna on jälleen suuremman ekskursion aika. On aika Aasian.

Kuten kaikkien hyvien reissujen, myös tämän matkan karkeat suuntaviivat piirrettiin tuopin ääressä. Lasiseen lentokoneeseen oli hyvä istahtaa viime vuoden reiliruunien Esan ja Markuksen kanssa. Viime syksyn junailevasta The Porukasta puuttui vain Vesa, joka suksii vielä hetken aikaa ympäri Pohjois-Amerikkaa.

Anniskeluravintola Rotterdamin terasilla saimme joitain ajatuksia kasaan tulevaa matkaa varten:

1. Porukka
Paikallaolleet toivoivat reissuporukan olevan mahdollisimman lähellä erinomaisesti yhteen puhaltanutta reiliryhmää. Vesan kohtalo on vielä auki. Kiinnostusta kuitenkin löytynee. Kysymysmerkkejä herättivät kaukomaille kaipaavien työtilanne eli onko sitä ja jos on, saako sorvin äärestä pidempää vapaata.

2. Kohde
Indokiinan ja Malakan niemimaat eli tarkemmin Thaimaa, Malesia, Vietnam, Kambotzha, Laos ja Kiina. Ensimmäinen ehdotus on mallia: Menolento Bangokiin ja takaisin Suomeen Hong Kongista.

3. Ajankohta
Syksy sai kannatusta eli aikaa reissun alkuun olisi tällä hetkellä reipas vuosi.

4. Reissun pituus
Kuukaudesta puoleentoista.

Lisäksi sovittiin, että matkan identiteettiä kursitaan kasaan kuuluisissa saunapalavereissa, joita järjestetään hyvin epäsäännöllisesti syksyn ja talven aikana.

Myös Esan toivottiin oppineen virheistään matkajärjestelyjen suhteen.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.