Tykkää tästä:

Lätkän MM-kisat loppuivat. Toki eiväthän ne vielä loppuneet, mutta tässä maassa ne loppuivat siihen hetkeen, kun Petri Kontiolan rankkari kilahti ylärimaan. Suomi hävisi puolivälierässä Tshekille 1-2. Se oli se hetki, jolloin Suomi ja suomalaiset pysähtyivät. Pettymys, viha, syylliset.

Vaikea paikka. Jukka Jalonen saa painetta niskaan. Osin aiheesta, osin ei. Jalosen linja viedä suomalaista jääkiekkoa eteenpäin on oikea. Jalosen teema on pelirohkeus; pidä kiekkoa, hyökkää, dominoi. Näillä pelaajilla Suomi ei välttämättä pystynyt siten pelaamaan. Olisiko Jalosen pitänyt näillä pelaajilla pelata toisella tavalla? Ehkä. Olisiko se vienyt suomalaista hokia eteenpäin? Ei.

Kaipaan suomalaiseen jääkiekkoon tuomoruutumaista (laukaus, syöttö, luistelu) asioiden juurille palaamista. Taktiikasta tämä ei jäänyt kiinni, vaan siitä millaisia pelaajia täällä Suomessa on.

No. Asioita varmasti lätkäpiireissä mietitään. Toivon, että Jalosen suunta ei käänny. Pelirohkeus olkoon teema myös jatkossa. Jalosen epäonnistuminen kulminoitui ehkä pelaajien henkisen voiman loppumiseen. Ratkaisupeleissä Suomi ei enää antanut, se otti.

Viisaammat kehittäkööt tätä härmäläistä hokia eteenpäin. Se on selvä, että kansa on hyvin lyhytpinnainen. Menestyshulluja kun ollaan.

***

MM-lätkän loppuminen tarkoittaa myös sitä, että allekirjoittanut starttaa kohta kohti Torontoa. Siellä odottaa seikkailu läpi Pohjois-Amerikan mystisen sydämen. Kun töitä on tarkoitus paiskia, niin tiedossa on monia tarinoita ja monia kohtaloita. Nauhurille kaikki. Toivotaan, että kansa saisi niistä jatkossa nauttia. Vaikkakin vain jonkun valtiorahoitteisen viestintäyrityksen radiokanavan taajuuksilta.

Tässä vaiheessa muuten, kun rinkka jo miltei kutittaa selkää, on hyvä todeta, että vuoden lopulle on pari muutakin reissua tiedossa.

Ainakin Islanti ja Karibianmeri tulenevat tutuksi syksyn aikana.