Ensimmäinen kohuttuun reilireissuun liittyvä faitti nähty ja koettu. Ei tosin porukan kesken, vaan Esa “jäi kiinni” naiselleen reissusuunnitelmista. Hommahan tapahtui vielä hienosti kotibileissä. Naiseni erehtyi kysymään Esan naiselta, mitä hän meinaa puuhata, kun pojat reissaa. Nainen ei ymmärtänyt kysymystä, koska ei ollut koskaan kuullutkaan, että pojat reissaa. Esa kertoi, että pojat reissaa. Itkuhan siitä tuli.
No, asiat ovat kuulemma jo paremmin.
Näin myös ystävääni Jonia, vanhaa raideruunaa. Kertoi ihan ookoo-vinkkejä ja käytäntöjä. Esim. erimaiden junissa paikkamaksuilla on paljon eroja, rinkka ei kannata olla liian iso, 60-litranen aika maksimi kesärundilla. Pyykkäämisen hoitivat omilla pesupulvereilla, itse ajattelin suosia pesuloita.
The Reilistä vielä sen verran, että saunakokous on sovittu! Arlan huumavissa höyryissä olisi tarkoitus vetää ensimmäisiä isoja linjoja raiteiden iskemisen suhteen. Agendalla vahvimmin alleviivattuna reissun ajankohta.
Ja tässä lähetyksessä vielä:
Koska matkakuume kevään loskasäillä nousee vaarallisen korkeaksi, ja myös parisuhdetta pitää muistaa hoitaa, varasin naiseni kanssa viikon reissun yltiöromanttiseen Nizzaan. Lähtö toukokuun puolessa välissä, lento Wienin kautta.
Ja jotta saisin vuoteen tarpeeksi matkapäiviä, niin heti reilauksen jälkeen allekirjoittanut suuntaa vaihtoon Yorkin yliopistoon. Pohjois-Engannissa pitäisi viihtyä joulukuun loppuun asti.